sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Halvan valuutan lomamaita

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110366099
Kauppalehti listasi maita jotka joko yleisesti alhaisen hintatasonsa tai valuuttakurssin muutoksen takia ovat nyt edullisia kesäloman kohdemaita. Listausta on mukana tekemässä Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen, joka muistuttaa että yksistään valuuttakurssin muutokset ei tee matkasta halpaa vaan maan yleinen hintataso on suurimmin vaikuttava tekijä.

Kuitenkin maita, joiden valuuttakurssien perusteella ovat tänä kesänä kannattavia matkakohteita ovat:
- Turkki, Puola ja Kroatia, jotka ovat entuudestaan jo alemman hintatason maita, mutta valuutan arvo on laskenut kustannuksia entisestään. 
- Iso-Britannia. Punnan kurssi on hieman noussut vuosista 2009 ja 2010, mutta on edelleen edullinen verrattuna euroon
- Etelä- Afrikka. 
- Saudi-Arabia
- Marokko
- Egypti, tosin alkuvuoden levottomuudet vaikuttavat varmasti matkojen myyntiin 
- Kiina 
- Hon Kong
- Vietnam, jossa maan valuutta dong on euroon nähden erittäin edullinen
- Meksiko, hinta-tasoltaan halpa maa ja sen lisäksi valuutan arvo laskenut viimevuotisesta. Etelä-Amerikassa pääsääntöisesti muiden maiden kurssit olleet nousussa.


Artikkeli kertoo valuuttanarvon olevan kuitenkin pieni vaikuttaja matkailukohdetta valittaessa. Ratkaisevampaa on yleinen hintataso ja pääosin suomalaiset matkustavat tuttuihin lomakohteisiin Kreikkaan, Turkkiin, Kanarian-saarille ja Manner-Espanjaan, Thaimaahan - ja viime aikoina yhä enemmän Egyptiin.Vaikuttavina tekijöinä ovat myös poliittiset, taloudelliset ja mahdolliset kriisitilanteet kohdemaissa, jotka ovat nyt olleet erittäin ajankohtaisia vaikuttajia esim. Egyptissä.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Suomalaisen mielestä puhtoisin maine on Fiskarssilla

Seuraava uutinen ei niinkään ole yllättävä, eikä kovinkaan paljon vaadi kommentointia. Tämänkaltaiset listaukset herättävät kuitenkin aina mielenkiintoa..

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110365853

Kyse on siis TNS Gallupin laatimasta kyselystä, jonka päämääränä oli selvittää Suomen parhaimman maineen omaavat yritykset. Tutkimus kattoi 45 yritystä ja tulos on seuraava:

1.Fiskars
2.Fazer-konserni
3.Paulig
4.Stockmann
5.Kone
6.Alko
7.Veikkaus ja Valio
8.Lumene
9.Marimekko ja Altia
10.S-ryhmä   
      

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Segmentointiharjoitus osa 4

Viimeinen yritys, jonka olen valinnut segmentointiharjoitukseen on Sodexo. Sodexo Oy on suomalainen yritys, joka kuuluu maailmanlaajuiseen Sodexo konserniin. Se tarjoaa kiinteistö-, toimitila ja ruokailu palveluja suomalaisille yrityksille, julkiselle hallinnolle sekä opetus- ja hoitoalalle.

Yritys markkinoi palvelujaan siis enimmäkseen suuremman koon kiinteistössä toimiville yrityksille ja toimijoille, joiden kanssa yritys pystyy rakentamaan kattavampia palvelukokonaisuuksia. Ideana on että asiakas pystyy rakentamaan asiakas-palveluntarjoaja kumppanuussuhteen, jolloin hän pystyy hankkimaan kaikki tarvitsemansa palvelut toimitilaansa saman katon alta.

Sodexo toimii julkishallinnollisissa toimitiloissa, joten tästä voi päätellä yrityksen palveluiden olevan hintatasoltaan edullinen. Myös suureen konserniin kuuluminen merkitsee usein hyvin tarkasti standardoituja prosesseja, eli työntaso on usein tietyn sopimuksen tasoista. Yleiskuvaltaan asiakkaan näkökulmasta Sodexon voi siis nähdä erittäin arkisena ja "turvallisena" ratkaisuna.

Asiakassegmentti on hieman erillainen kuin edellisissä osissa. Tällä kertaa asiakkaana on henkilön sijasta yritys. Sodexon asiakasyritykset ovat Suomen suurempia toimijoita, monen sadan työntekijän organisaatioita tai esim. koulu- tai vankilarakennuksia. Tämä on pääteltävissä koska: ainakaan ruokailupalveluja ei ole kannattavaa järjestää kovinkaan pieniin toimitiloihin ja mielestäni Sodexon toiminta-ajatus "kokonaisvaltaisena" palveluntarjoajana ei pääse toteutumaan pienemmissä toimitiloissa, jossa palveluiden tarve ei ole niin suuri. Sodexo kuuluu kuitenkin maailman johtaviin toimitilapalveluja tuottaviin yrityksiin, joten resursseja on paljon. Täten on kannattavinta panostaa suuriin sopimuksiin.

Segmentointiharjoitus osa 3

Päätin ottaa kolmanneksi yritykseksi tarkastelun alle turkulaisen Tähdenlennot Oy:n. Yritys on häämatkoihin painottunut matkatoimisto, jonka tuotevalikoimaan kuuluu myös häiden järjestelyt, muut juhlamatkat sekä vuokrattava juhlatila Uudessakaupungissa.

Yrityksen tuotteet ja samalla markkinointi on suunnattu häitä tai häämatkaa suunnitteleville pariskunnille. Tuotteista ja palveluista syntyvät mielikuvat on suurimmaksi osaksi positiivisia: yleellisiä ja ikimuistoisia hemmottelulomia valkoisilla hiekkarannoilla, palmujen alla. Hintataso ei kuitenkaan sovellu jokaisen avioituneen kukkarolle. Matkoja voidaan tietenkin räätälöidä tarpeiden mukaan, mutta tämä tietenkin vaikuttaa myös ostetun matkan tasoon. Yrityksen palveluita on kannattavinta käyttää kun budjetti on löyhempi, ja kun tavoitteena on tasokkaampi loma. Asiakaskuntaan kuuluu hedonisteja, jotka pyrkivät mukavuuteen matkailussaan, ja ovat valmiita maksamaan. Iältään he ovat ehkä n. 30+, joilla on säännöllinen palkka ja säästöjä, mahdollisuutena on tietenkin myös että matka on sponsoroitu nuoremmalle pariskunnalle. Tärkein segmenttiä merkitsevä tekijä on siihen kuuluvien elämätilanne, jonka perusteella tuotteiden markkinointia voidaan tähdätä tähän suunnata.

Yritykselle tämänkaltainen selkeä asiakaskunta on varmasti markkinointia helpottava tekijä., koska yritys voi panostaa halutessaan vain tiettyihin markkinointikanaviin. Toimivaa markkinointia Tähdenlennot Oy:lle oli varmasti esimerkiksi osallistuminen Häämessuille, jossa varmasti suurin osa kävijöistä on potentiaalisia asiakkaita elämäntilanteensa puolesta.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Japanin tilanteen merkitys maailmantaloudessa

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110364949
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110364915
Japanissa tapahtunut maanjäristys järisyttää myös maailmantaloutta. Vaikutukset näkyivät maailmanpörssissä heti järistyksen ja tsunamin iskettyä: Tokion pörssi laski 1,7%. "Millä tahansa kielteisellä tekijällä Japanin taloudessa voi olla jälkiseuraamuksia muualla maailmassa, koska Japani on kuitenkin kolmanneksi suurin talousmahti maailmassa." muistuttaa tutkimusyhtiö IHS Global Insightin ekonomisti Dan Ryan. Järistyksen seurauksena myös maan suuria tehtaita on jouduttu sulkemaan, esim. Sony on keskeyttänyt tuotannon kuudessa tehtaassaan. Tällä on varmasti suuri vaikutus yrityksien kauden tulokseen, ja näin ollen Japanin talouteen.

Kauppalehden artikkelissa asiantuntijana toimineen ekonomisti Nouriel Roubinin mukaan järistys ei olisi voinut tulla pahempaan aikaan Japanin talouden kannalta. Maan alijäämä on jo nyt 10% suhteessa bruttokansantuotteeseen ja sen lisäksi väestö on ikääntymässä. Järistys tuhosi Japanin suunnitelmat korjata budjetin alijäämä. Infrastruktuurin korjaamisen on ennustettu tulevan maksamaan jopa joitakin kymmeniä miljardeja dollareita. Roubin uskoo kuitenkin elvytystoimenpiteiden elvyttävän talouden. Rakennusvaihe voi johtaa jopa BKT:n väliaikaiseen nousuun, arvioi Lawrence Summers.

Japanilaiset ovat suuria sijoittajia maailmanmarkkinoilla. Sijoituskohteet tulevat kuitenkin tulevaisuudessa vaihtamaan suuntaa kohti kotimaata. Elpyminen ja jälleenrakentaminen kun tarvitsee rahaa.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Segmentointiharjoitus osa 2

Tällä kertaa olen tarkastellut ravintola Rosson asiakaskuntaa...

Ravintola Rosso on yli 30 vuotta toiminut suomalaiseen makuun tehty ravintola, joka yhdistelee pohjoisen ja eteläisen Euroopan makuja. Ravintoloita on ympäris suomea ja se kuuluu Osuuskauppaan.

Rosso ilmiselvä perheravintola, ja näin se itseään myös markkinoi. Tämä näkyy myös ravintoloissa: lapsien omat menut, leikkinurkkaukset ja Onni Orava -maskotti.

Rosso on rakentanut itsestäänn kuvan "yksinkertaisena ja helppona ravintolana. Hintataso on keskiluokkaa, ehkä jopa hieman alle, joka soveltuu lapsiperheen tiukalle budjetille. Ja tietenkin mitä mahtavinta: ravintolakäynnistä saa kerrytettyä perheen S-tilille pisteitä. Ruokalista on Italian keittiön insipiroimaa, mikä on mielestäni tyypillistä perheravintolalle. Olen suhteellisen kokenut ravintoloissa kävijä, ja varsinkin kun on näinkin monta sisarrusta kuin minulla, on myös perheravintolat tuttuja. Useimmiten tarjolla on joko espanjalaisen tai italialaisen keittiön ruokia.

Kuten Ruissalon Kylpylässä, myös tässä segmentointi, eli asiakasryhmän löytäminen ja tunnistaminen oli suhteellisen helppoa. Ehkä seuraavaksi vaikeampaa...

Segmentointiharjoitus osa 1

Nyt on tehtäväksemme annettu tehtävä/harjoitus, joka liittyy segmentointiin. Meidän tulee tarkastella neljää yritystä ja heidän asiakassegmentointiaan.

Aivan ensimmäiseksi on varmasti hyvä miettiä vähän mitä segmentointi tarkoittaa. Yksinkertaisesti selitettynä segmentointi on yrityksen asiakaskunnan määrittelyä. Yritys pyrkii määrittelemään kenelle tuote myy parhaiten ja minne markkinointi kannattaa suunnata. Segmentointiperusteita on monenlaisia. Yksi näistä on demografisin perustein tehty asiakaskunnan määrittely, jolloin ihmiset jaetaan ryhmiin iän, sukupuolen, koulutuksen tai vaikka perheen koon perusteella. Myös arvot, asenteet tai maantieteelliset ominaisuudet voivat asettaa ihmisen tiettyyn segmenttiin. Yritys hyötyy tämänkaltaisesta toimenpiteestä monella eri tapaa: se muun muassa mahdollistaa differeroitumisen ja näin ollen antaa kilpailuetua, voimavaroja säästyy kun voidaan keskittää ne kannattavaan suuntaan, ja kun yritys tuntee asiakkaansa on sen helpompi täyttää sen toiveet ja odotukset.

Ja sitten itse tehtävään. Otin tämänkertaisen tarkastelun kohteeksi Ruissalon Kylpylän, joka sijaitsee Turun edustalla olevalla Ruissalon saarella. Kylpylähotelli kuuluu Sunborn Saga Oy:n, johon kuuluu myöskin Turun alueella sijaitseva Naantalin Kylpylä. Ruissalon kylpylä tarjoaa kylpyläpalvelujensa lisäksi majoitusmahdollisuuden (171 huonetta) sekä kokous-, kuntoutus ja ravintolapalveluja.

Asiakaskunta on enimmäkseen iäkkäämpää, n. 50+ vuotiaita, ja myös tähän suuntaan on suunnattu kylpylän markkinointi. Sen huomaa jo kotisivujen kuvitusta seuratessa, jossa jokaisessa kuvassa esiintyy vanhempi henkilö. Myös palvelut ovat laadittu vanhemman henkilön makuun. Tarjolla on erilaisia hoitoja ja kuntoutuksia: työikäisten sekä sotainvalidien että ikääntyneiden kuntoutusta. Myös ravintolan  a la carte lista on mielestäni erittäin yksinkertainen, mikä soveltuu mielestäni myös tämänkaltaisen segmentin toiveisiin.

Kylpylä antaa mielestäni markkinoinnissaan itsestään kuvan tasokkaasta ja rauhallisesta ympäristöstä, johon on miellyttävä ja helppo tulla rentoutumaan, sillä kaikki tarvittava löytyy saman katon alta. Kylpylässä oleskelu on luksusta ja ilmapiiri  rennon juhlavaa. Hinnan en näe olevan merkitsevä tekijä, niin että yritys pystyisi differentoitumaan sen kautta. Asiakassegmentin tarpeiden perusteella tapahtuva differentointi näkyy tässä tapauksessa palvelutarjonnassa.

Mielestäni kylpylän asiakassegmentointi on erittäin selvästi havaittavissa, mikä on varmasti miellyttävää oikeanlaista palvelua etsivälle asiakkaalle. Potentiaalisen asiakkaan (vanhempi henkilö) on varmasti helpompi siirtyä kuluttajaksi, kun hän tunnistaa itsensä markkinoinnin luomasta asiakaskuvasta.